Charles Baudelaire: Pahan kukkia

Charles Baudelaire syntyi 1821 Pariisissa. Hänen iäkäs isänsä kuoli Baudelairen ollessa 7-vuotias, eikä hän koskaan hyväksynyt äitinsä toista avioliittoa. Nuorena hänet erotettiin Pariisin sisäoppilaitoksesta huonon käytöksen vuoksi. Baudelairea kiinnosti boheemi taiteilijaelämä ja tajuntaa laajentavat aineet kuten oopiumi. Hän halusi kirjoittaa runoja, mutta kirjautui oikeustieteen opiskelijaksi. Vapaa taiteilijaelämä keskeytti opinnot.

1848 Baudelaire osallistui Euroopan hulluun vuoteen Pariisin barrikadeilla. Louis Napoleonin Pariisin modernisointi vanhoja rakennuksia kaatamalla jätti syvät jäljet runoilijaan, jonka on runoissaan nähty haikailevan vanhan Pariisin perään.

1852 hän julkaisi tutkielman Edgar Allan Poesta ja ranskannoksia Poen novelleista. Hän inspiroitui myös  Edouard Manetin maalauksista ja irlantilaisen Charles Robert Maturinin kauhuromanttisesta romaanista Melmoth the Wandererista.

Pahan kukkia (Fleurs du mal) ilmestyi 1857 ja poiki haasteen oikeuteen yleisten hyvien tapojen ja moraalin halventamisesta. Kuusi runoa määrättiin poistettavaksi kokoelmasta, ja ne julkaistiin Ranskassa uudestaan vasta 1949. Baudelaire kuoli pian toispuoleisen halvaantumisen jälkeen Pariisissa 1867.

Baudelaire myönsi olevansa keikari eli dandy. Hän rakasti matkustamista ja peitti pettymystään politiikkaan ja todelliseen elämään eroottisilla suhteilla, viinillä ja huumeilla. Ikävän maailman, tuhon, kuoleman ja sairauden maailman vastakohtana hänellä oli ideaalin maailma. Ideaali on todellisuutta suurempaa Kauneutta, mutta ei perinteisellä puhtaalla tavalla. Baudelaire näki kaunista sielläkin, missä toiset peittivät silmänsä. Baudelairen ideaalissa rakkaus oli mahdollinen ja synti sallittu. Pahan kukista kuvastuu kauhu kuolemaa ja sairautta kohtaan, mutta myös kaipuu kauniiseen, kivuttomaan maailmaan.

Pahan kukkia raivasi tietä modernismille ja symbolismille. Myös dekandenssiin (naturalismia ja sovinnaista moraalia vastustava, boheemia ja taiteellista elämäntyyliä edustava suuntaus) teoksella oli merkittävä vaikutus. Sen teemoiksi voi lukea maanpaon, rappion, synnit sekä kuoleman ja mielen pimeän puolen viehätyksen.

Baudelaire viehättää goottihenkisyydellään ja herkkyydellään, jolla hän ymmärtää rujoa ja raajarikkoa muttei puuterin alla piileskelevää sosiaalista moraalia. Baudelaire kirjoittaa myös Pahan kukissa vanhoista ja hyljeksityistä. Pienet vanhat naiset - runossa esiin kovertuu runoilijan herkkä ote kauhun ja kuolemankuvien alla:

”…Te rauniot! Perheeni! Aivot ainetta samaa!/ Sanon iltaisin teille jäähyväiset arvokkaat./ Missä huomenna Jumalan hirveä kämmen lamaa/ teitä, Eevat kahdeksankymmenvuotiaat?”

Aikaisempi runous ylisti kauneutta puhtaana ja luontomaisena. Baudelaire ylisti sitä modernismia ennustavasta näkökulmasta: hän rikkoo veistoksellisia rajoja ja tuo pimeyden kauneuden ytimeen.

Naiset ovat Baudelairelle (yllättäen) kaksijakoinen asia. He ovat hänelle muusia, hetkellisen kauneuden ruumillistumia ja helpotuksen keitaita todellisen maailman ikävään. Nimenomaan keitaita, sillä Baudelaire rinnastaa naiset luontoon. Toisaalta he ovat kuin vampyyreja, jotka vievät häntä kohti sairautta, kuolemaa; ikävän maailmaa. Ja niinhän joku tosiaan teki, koska Baudelaire kärsi kupasta.

”…se eikö kauhulla sinua koskaan täytä/kun suuri luonto salattuine aikeineen/sinua, synnin papitar, käyttää hyväkseen/-sinua, katala eläin-/luodakseen neroutta?”

ja

”… Jumala? Saatana? Enkeli? Seireeni? sillä/ ei väliä, vähentää-/sinä samettisilmäinen/sinä kuningatar, valo, tuoksu, rytmi!- jos millä/ voit maailman iljettävyyttä ja painoa hetkien!”

Suomentaja Yrjö Kaijärven mukaan Baudelairella oli suhde äitinsä kanssa, eikä hän sen vuoksi hyväksynyt äitinsä uutta avioliittoa. 

Baudelaire uskoi, että saatana ohjaa ihmisen päivittäisiä tekoja, ja että ihminen on saatanan tahdoton sätkynukke.

”…Ja Perkele ohjaa meitä ajomiehen lailla! (…) Mutta joukossa ajokoirien, sakaalien, apinoiden, skorpionien, käärmeiden (…) on yksi rumin, ilkein saastaisin siellä!/ Ja vaikka ei suuresti elehdi, hudakaan/se tahtoisi kernaasti autioittaa maan/ja kaikki luodut haukotukseensa niellä:/ Ikävyys!”

Albatrossi on voimakkaan symbolinen runo. Siinä Baudelaire vertaa runoilijaa laivan kannella kompuroivaan albatrossiin, jonka kauneutta maanpäälliset ilkkujat eivät ymmärrä. Haaska on myös mielenkiintoinen kontrastiltaan: runoilija vertaa ruumista avautuvaan kukkaan. Mädän, myrkyn, matojen kanssa samassa runossa esiintyy aurinko, nousevat ja laskevat aallot, veen virta ja sävel. Baudelaire loihtii kauhistuttavan kuvan kauniilla elementeillä. Runon ääni kertoo rakastetulle, että jonain päivänä mato häntäkin suutelee.

Teoksen viimeisessä runossa, Matka, Baudelaire kertoo matkasta maailmaan, joka runon mukaan on iäti samanlainen, tyhmyyden, pelon, sairauden värittämä. Runon ääni pyytää kapteenia eli Kuolemaa irrottamaan köydet kohti jotain uutta:

" Nyt myrkkyäs kaada, että se voimaa toisi!/ Nyt tahtomme on - tuli polttaa jo aivoja niin -/ syvään sukeltaa, sama, Helvetti, Taivasko oisi/ nyt etsimään uutta, Tuntemattoman syvyyksiin!"

Ehkä Taivas ja Helvetti maan päällä on jo nähty?

Annika

Yhteenveto: Sonetteja Lauralle

 "Kun ensi kertaa näemme: sydänmajan niin saitte, ettei muiden voi se olla"

Francesco Petrarcan Sonetteja Lauralle on tunnelmaltaan melankolinen runoteos lyyrikon rakkaudesta täydelliseen naiseen. Soneteissa on kaksi vaihetta, alkuosa kertoo elämästä, Laura in vita ja loppuosa Lauran kuoleman jälkeisestä kirjailijan uudelleensyntymisestä, Laura in morte. Ennen kuolemaansa Laura on Petrarcalle maallisen rakkauden kohde, mutta kuolemansa jälkeen Laura kohoaa henkilökohtaiseksi pyhimykseksi Petrarcalle. Laura on jumalallisena olentona mukana Petrarcan elämän eri vaiheissa esimerkiksi hädässä lohduttavana hahmona tai toruvana henkilönä Petrarcan toimiessa väärin itseään kohtaan. Petrarca hioi ja täydellisti Lauralle osoitetuissa runoissaan siihen asti tuntemattoman sonettimuodon, ja petrarcalainen sonetti kantaa edelleen hänen nimeään.

Petrarca jatkaa trubaduurien aloittamaa donnan palvonnan traditiota, mutta tekee siitä renessanssimaisen. Lemmen kamppailu käydään Petrarcalla sisäisen hillinnän tasolla, eikä ulkoisia kieltoja vastaan. Vaikka trubaduurien rakkaus oli ruumiillisempaa , se jäi kohteeseensa nähden abstraktiksi. Trubaduurin donnalla ei ollut persoonallista nimeä. Naisten nimet olivat usein kaavasta valittuja konventiota, salanimiä, jotka eivät viitanneet kehenkään. Petrarca ylistää vain yhtä naista, ihanaa Lauraansa.

Rakkaus näyttäytyy Petrarcan runoissa paitsi inspiraation lähteenä, myös tuhoavana voimana, kärsimyksen ja onnettomuuden aiheuttaja. Rakkaus Lauraan saa soneteissa monia eri muotoja kun Laura yhdistetään laakeripuuhun, puun oksiin, aurinkoon sekä tuuleen.Lauran nimessä on symboliikkaa,laakeri on italiaksi lauro, ja Laura on kirjoitettu monissa soneteissa L'aura, joka merkitsee tuulenhenkeä. Petrarca näkee Lauran kaikkialla, luonnon kauneudessa ja ohi kulkevien nuorten naisten kasvoissa.

Teoksessa esiintyy termi "hieno rakkaus" (termiä käyttää johdannon Elina Vaaran suomennokseen kirjoittanut Tyyni Tuulio), jolle tyypillistä on,että hienon rakkauden kohde, donna, pysyy kristillisen tradition ihanteen mukaisesti siveänä ja torjuvana. Vaikka Laura on kirjoittajalle lähes pyhä palvonnan kohde, hän on kuitenkin lihaa ja verta. Hän on kullanvaaleahiuksinen neito jolla on säteilevät silmät. Vahva hengen ja ruumiin jako tuo teoksen tulkintaan lankeemuksen läsnäolon.Hienon rakkauden kuvauksia löytyy erityisesti teoksen ensimmäisestä osasta. Paikoin Petrarca intoutuu rinnastamaan Lauraa jopa suurmiehiin: "Vaan koskaan kalvenna ei sääli Teitä,/ valmiiden kilpein taakse aina jäitte:/ päin Amor nuolen ampuu turhaan ihan.// Mun kuolevan jo tuhat kertaa näitte,/ vaan vielä luovuttaneet kyyneleitä/ ei silmät kauniit, harmin vain ja vihan."

Naishahmon kutsuminen vaihdellen donnaksi tai madonnaksi on kiinnostavaa. Neitsyt Maria on italiaksi Madonna, joten termi korostaa Lauran puhtoisuutta.Soneteissa oli myös paljon muita viittauksia raamattuun, jumaliin (Apollo yms) joskin myös maallisiin henkilöihin ja paikkoihin, esimerkiksi suoria kirjeitä kirjoittajan ystäville. Runot toisintavat ikiaikaista kuvaa naisesta, tämä on joko muusa tai madonna, tai hieman molempia. Laura on rakastava, lempeä ja ehdottoman siveä, mutta myös miesparan hulluuteen ajava noita. Kuolema kirkastaa Lauran, tekee tästä äidillisen suojelupyhimyksen ja samalla vapauttaa Petrarcan tuskastaan ja saa runoilijan vikiytymään loppuelämäkseen Korkeammalle. "Kun hänen jälkiään käy aatokseni/myös henkeni on kevyt/ helppo olla/se häntä seuraa: kaikkoo vaivain nuotta"

-Noora-

Francesco Petrarca:Sonetteja Lauralle

                  "Kaikki mitä maailma halaa, lyhyt uni vain on"


Francesco Petrarca (20. 7.1304 – 19. 7.1374) oli  Italian varhaisrenessanssin lyyrikko-runoilija, jolla oli  arvostettu vapaan kirjailijan ja tutkijan asema, häntä pidettiin uuden ihmistyypin, letteraton, edustajana. Toimeentulonsa tuvatakseen entinen lakitieteen opiskelija liittyi myös hengelliseen säätyyn, mutta hänestä ei kuitenkaan tullut pappia eikä munkkia. Petrarcaa on kiitetty renessanssin keskeisen liikkeen, humanismin, innoittamisesta. Hän uskoi antiikin historian ja kirjallisuuden opiskelun tuottamaan suoraan moraaliseen ja käytännölliseen arvoon  eli inhimillisen ajattelun ja toiminnan tutkimiseen.Vuonna 1341 Petrarca kruunattiin poeta laureatukseksi Roomassa. Hän oli ensimmäinen henkilö antiikin ajan jälkeen joka sai tämän tittelin. Petrarca matkusteli laajalti Euroopassa ja palveli lähettiläänä. Hän oli tuottelias kirjeiden kirjoittaja, ja hänen ystäviinsä lukeutuivat muiden muassa Giovanni Boccaccio ja Francesco Dionigi. Hän oli ensimmäisiä, joka herätteli uutta kiinnostusta antiikin Rooman ja Kreikan teksteihin. Matkoillaan hän keräsi murenevia latinankielisiä käsikirjoituksia. Muiden saavutustensa ohella hän toimitti latinankielisen Homeroksen käännöksen, ja löysi henkilökohtaisesti kokoelman Ciceron kirjeitä, joita ei oltu aiemmin tunnettu.

Vaikka kirkollinen asema ei mahdollistanut avioliittoa, Petrarca kertoo kirjeissään jälkipolville ettei valitettavasti ollut nuorena täysin immuuni maallisille nautinnoille. Petrarcalla olikin kaksi tytärtä tuntemattomiksi jääneille naisille.Vuonna 1367 Petrarca asettui Padovaan jättäen lihalliset ilot, ja vietti lopun elämäänsä omistautuneena uskonnolliselle mietiskelylle. Hän kuoli Arquàssa Euganean kukkuloilla 19. heinäkuuta 1374.

Petrarcan teoksessa Sonetteja Lauralle on kyse Patriarcan mukaan hänen ainoasta todellisesta (mutta ehdottoman säädyllisestä) rakkaudestaan. Laura on Petrarcan ylistämä henkilö, jumalolentomainen ihailun kohde. Laura on runoilijan itsesnsä mukaan kuitenkin myös todellinen henkilö, jonka hän kohtasi Avigninissa 1327, St. Claran kirkossa. Kohtaamisesta alkoi Petrarcan elinikäinen, palava rakkaus Lauraa kohtaan. Petrarcan rakkaus oli niin syvää, että Lauran kuoleman jälkeen hänestä tuli kirjoituskyvytön. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Lauran kuolemaa seuraavat useat mustat sivut. Ajan myötä Petrarca sai kirjoituskykynsä takaisin. Siispä soneteissa on kaksi vaihetta, alkuosa kertoo elämästä, Laura in vita ja loppuosa Lauran kuoleman jälkeisesta kirjailijan uudelleensyntymisestä, Laura in morte. Ennen kuolemaansa Laura on Petrarcalle maallisen rakkauden kohde, mutta kuolemansa jälkeen Laura kohoaa henkilökohtaiseksi pyhimykseksi Petrarcalle. Laura on jumalallisena olentona mukana Petrarcan elämän eri vaiheissa esimerkiksi hädässä lohduttavana hahmona tai toruvana henkilönä Petrarcan toimiessa väärin itseään kohtaan. Petrarca hioi ja täydellisti Lauralle osoitetuissa runoissaan siihen asti tuntemattoman sonettimuodon, ja petrarcalainen sonetti kantaa edelleen hänen nimeään

Petrarca jatkaa trubaduurien aloittamaa donnan palvonnan traditiota, mutta tekee siitä renessanssimaisen. Lemmen kamppailu käydään Petrarcalla sisäisen hillinnän tasolla, eikä ulkoisia kieltoja vastaan. Vaikka trubaduurien rakkaus oli ruumiillisempaa , se jäi kohteeseensa nähden abstraktiksi. Trubaduurin donnalla ei ollut persoonallista nimeä. Naisten nimet olivat usein kaavasta valittuja konventiota, salanimiä, jotka eivät viitanneet kehenkään. Mutta Petrarca ylisti donnaansa toisin; Lauran nimi kuului vain hänelle ja kutsui vain häntä.

 Lyriikan traditiossa tällaista virittäjää sanotaan kreikkalaisittain muusaksi tai kristillisesti neitsyt Mariaksi. Laurassa on piirteitä kummastakin traditiosta, ja hänen läheisin esikuvansa on Danten rakkauden kohde Beatrice. Kirjoittaminen edellytti  Petrarcalla (kuten myös Dantella) eräänlaista 'henkistä vaimoa', kontakti hengelliseen välittyi  Lauran kautta. Platonis-kristillisellä tavalla se, mikä on ikuista voidaan luoda vain neitseellisen syntymän myötä.


-Noora-

Aikataulu

Viikko 24: Petrarca - Sonetteja Lauralle (vetää Noora)
Viikko 26: Baudelaire - Pahan kukkia (vetää Annika)
Viikko 28: Goethe - Runotarten lemmikki (vetää Annika)
Viikko 30: Whitman - Song of Myself (vetää Laura)
Viikko 32: Majakovski - Pilvi housuissa (vetää Laura)
Viikko 34: Eliot - Waste Land (vetää Eveliina)