Yhteenveto: Sonetteja Lauralle

 "Kun ensi kertaa näemme: sydänmajan niin saitte, ettei muiden voi se olla"

Francesco Petrarcan Sonetteja Lauralle on tunnelmaltaan melankolinen runoteos lyyrikon rakkaudesta täydelliseen naiseen. Soneteissa on kaksi vaihetta, alkuosa kertoo elämästä, Laura in vita ja loppuosa Lauran kuoleman jälkeisestä kirjailijan uudelleensyntymisestä, Laura in morte. Ennen kuolemaansa Laura on Petrarcalle maallisen rakkauden kohde, mutta kuolemansa jälkeen Laura kohoaa henkilökohtaiseksi pyhimykseksi Petrarcalle. Laura on jumalallisena olentona mukana Petrarcan elämän eri vaiheissa esimerkiksi hädässä lohduttavana hahmona tai toruvana henkilönä Petrarcan toimiessa väärin itseään kohtaan. Petrarca hioi ja täydellisti Lauralle osoitetuissa runoissaan siihen asti tuntemattoman sonettimuodon, ja petrarcalainen sonetti kantaa edelleen hänen nimeään.

Petrarca jatkaa trubaduurien aloittamaa donnan palvonnan traditiota, mutta tekee siitä renessanssimaisen. Lemmen kamppailu käydään Petrarcalla sisäisen hillinnän tasolla, eikä ulkoisia kieltoja vastaan. Vaikka trubaduurien rakkaus oli ruumiillisempaa , se jäi kohteeseensa nähden abstraktiksi. Trubaduurin donnalla ei ollut persoonallista nimeä. Naisten nimet olivat usein kaavasta valittuja konventiota, salanimiä, jotka eivät viitanneet kehenkään. Petrarca ylistää vain yhtä naista, ihanaa Lauraansa.

Rakkaus näyttäytyy Petrarcan runoissa paitsi inspiraation lähteenä, myös tuhoavana voimana, kärsimyksen ja onnettomuuden aiheuttaja. Rakkaus Lauraan saa soneteissa monia eri muotoja kun Laura yhdistetään laakeripuuhun, puun oksiin, aurinkoon sekä tuuleen.Lauran nimessä on symboliikkaa,laakeri on italiaksi lauro, ja Laura on kirjoitettu monissa soneteissa L'aura, joka merkitsee tuulenhenkeä. Petrarca näkee Lauran kaikkialla, luonnon kauneudessa ja ohi kulkevien nuorten naisten kasvoissa.

Teoksessa esiintyy termi "hieno rakkaus" (termiä käyttää johdannon Elina Vaaran suomennokseen kirjoittanut Tyyni Tuulio), jolle tyypillistä on,että hienon rakkauden kohde, donna, pysyy kristillisen tradition ihanteen mukaisesti siveänä ja torjuvana. Vaikka Laura on kirjoittajalle lähes pyhä palvonnan kohde, hän on kuitenkin lihaa ja verta. Hän on kullanvaaleahiuksinen neito jolla on säteilevät silmät. Vahva hengen ja ruumiin jako tuo teoksen tulkintaan lankeemuksen läsnäolon.Hienon rakkauden kuvauksia löytyy erityisesti teoksen ensimmäisestä osasta. Paikoin Petrarca intoutuu rinnastamaan Lauraa jopa suurmiehiin: "Vaan koskaan kalvenna ei sääli Teitä,/ valmiiden kilpein taakse aina jäitte:/ päin Amor nuolen ampuu turhaan ihan.// Mun kuolevan jo tuhat kertaa näitte,/ vaan vielä luovuttaneet kyyneleitä/ ei silmät kauniit, harmin vain ja vihan."

Naishahmon kutsuminen vaihdellen donnaksi tai madonnaksi on kiinnostavaa. Neitsyt Maria on italiaksi Madonna, joten termi korostaa Lauran puhtoisuutta.Soneteissa oli myös paljon muita viittauksia raamattuun, jumaliin (Apollo yms) joskin myös maallisiin henkilöihin ja paikkoihin, esimerkiksi suoria kirjeitä kirjoittajan ystäville. Runot toisintavat ikiaikaista kuvaa naisesta, tämä on joko muusa tai madonna, tai hieman molempia. Laura on rakastava, lempeä ja ehdottoman siveä, mutta myös miesparan hulluuteen ajava noita. Kuolema kirkastaa Lauran, tekee tästä äidillisen suojelupyhimyksen ja samalla vapauttaa Petrarcan tuskastaan ja saa runoilijan vikiytymään loppuelämäkseen Korkeammalle. "Kun hänen jälkiään käy aatokseni/myös henkeni on kevyt/ helppo olla/se häntä seuraa: kaikkoo vaivain nuotta"

-Noora-