Johann Wolfgang van Goethe: Runotarten lemmikki


Saksalaisen romantiikan suuri vaikuttaja Goethe syntyi 1749 Frankfurt am Mainissa. Goethe lähti opiskelemaan lakitiedettä, mutta keskittyi mieluummin kirjallisuuteen. Hän kuitenkin valmistui lakitieteen lisensiaatiksi 1771.
  Goethe oli myös Weimarin valtion pääministeri ja työskenteli muun muassa rahaministerin tehtävissä. Goethe käsikirjoitti, ohjasi ja jopa näytteli Weimariin perustetussa teatterissa, ja historian henkilöiden keskinäisistä suhteista Goethen ja Friedrich Schillerin yhteistyö on kuuluisin. He muodostivat Weimarin klassismin ytimen ja lainasivat teoksiinsa paljon teemoja klassisesta antiikista. 
Goethe kuoli vuonna 1832 82 vuoden iässä.


Goethe edustaa Saksan 1767–1785 vallinnutta Sturm und Drang-kautta, jossa yksilön kokemukset ja tunteet ovat keskiössä. Taikun aikajanan mukaan ajan romantikolle oli tyypillistä ajatella, että vain subjektiivisella  kokemuksella ja äärimmäisellä omakohtaisuudella oli merkitystä. Kun äärimmäistä subjektiivisuutta ei voi jakaa kenenkään kanssa, metafyysinen yksinäisyys ja eristyneisyyden kokemukset korostuvat ja saattavat ajaa rakkaudessaan kituvan unelmoijan itsemurhaan. 


Goethessa eli voimakas Rousseaun henki. Heidän käsityksensä rakkaudesta kuitenkin poikkesivat toisistaan. Rousseaulle ajan mukaan rakkaus ja aviorakkaus sekä fyysinen ja henkinen rakkaus olivat kaksi eri asiaa. Wertherin rakkaus taas ei lankea fyysiseksi, eikä se ole pelkkä hengen tuote. Rakkaus on yhtä varma ja läsnäoleva kuin luonto, joka sille rajat asettaa. Romanttisessa taiteessa ei ole ihmisen asettamia sääntöjä klassismin mukaan.


Goethe oli perehtynyt antiikin kirjallisuuteen ja haki klassismin mukaan teemoja sieltä. 

Goethella oli tosielämän Lottensa. Hän rakastui 19-vuotiaaseen Charlotte Buffiin ja myöhemmin 17-vuotiaaseen Maximiliane von Larocheen. Ristiriidat kolmikoiden välillä ajoivat tulevan kirjailijan pois. Pettymyksensä hän purki kirjeiden muotoon, joka oli hänelle luonteva tapa kirjoittaa, mutta myös runoihin. Runotarten lemmikissä on useita rakkausrunoja, jotka kituvat sen kurimuksessa tai leiskuvat lemmen intohimoa.

Charlotte von Steinille osoittamassaan runossa Goethe kirjoittaa harhakuvitelmista, mihin rakastunut sortuu haaveissaan:


Of loving without knowing one another,

Of seeing in each what each never was,

Setting out anew towards the Dream Lover,

Faltering at phantom Danger’s course.

Runoissaan Goethe rakensi dialogia välillä puron ja pojan välille, välillä rakastavaisten välille, joskus kyyhkyn ja kotkan välille. Keijukaisten kuningas-runossaan Goethe paljastaa draamantaitajan kykynsä ja rakentaa jännitteen isän, pojan ja kuolemaan houkuttelevan Keijujen kuninkaan välille:

‘I love you, I’m charmed by your lovely form:

And if you’re not willing, I’ll have to use force.’

‘Father, my Father, he’s gripped me at last!

The Erlking’s hurting me, holding me fast! –

The Father shudders, faster he rides,

Holding the moaning child so tight,

Reaching the house, in fear and dread:

But in his arms the child lies dead.

Goethen Mignon on päähenkilö Wilhelm Meistersin vaellukset-romaanissa, ja Mignon toistuu myös hänen runoissaan. Ambroise Thomas sävelsi romaanin pohjalta oopperan.

Do you know the land where the lemon-trees grow

In darkened leaves the gold-oranges glow,

A soft wind blows from the pure blue sky,

The myrtle stands mute, and the bay tree high?

Goethen runoissa näkyy antiikin teemat ja romantiikan ajan henki. Rakkaus ja sen aiheuttama kärsimys on isossa osassa runojen henkilöiden henkistä elämää. Luonto ja sen kaikkivaltaisuus asettaa kehykset yksilöä ravistelevalle tunnemyrskylle, ja luontoon kaikki myöskin palautetaan.

Belindalle-runossa Goethe yhdistää luonnon ja rakkauden toisiinsa:

The springtime blossom in the meadow

Charms me less by far:

Where you are, Angel, is Love, and Virtue,

Nature is where you are.

Useat runot kertovat paimenesta, öisestä vaeltajasta, kalastajasta tai luonnon asukeista. Kalastaja-runossa on nähtävissä luonto/kulttuuri-vastakohtapari, jossa meri ja siinä asuva merenneito edustavat luontoa ja kalastaja luonnosta vieraantunutta kulttuuria. Merenneito edustaa totta kai myös feminiinille luonteenomaista villiä luontoa ja kalastaja maskuliinista, hallittua kulttuuria. Ennen kuin merenneito pitää kalastajalle liikuttavan puheensa, kalastajan sydän on ontto ja kylmä. Goethe käyttää toistoa ensimmäisen ja viimeisen säkeen alussa taitavasti ja rakentaa runoon näin pienen tarinan. Runo on myös hyvin aistikas: vesi sihisee, kastelee ja lopulta nielaisee miehen. Lopussa merenneito eli luonto vetää miehen eli kulttuurin meren syvyyksiin ja jäljelle jää hiljaisuus, luonnon rikkumaton rauha.

The water hissed, the water rose

Wetting his naked feet:

His heart so full of yearning, oh,

As if him his Love did greet.

She spoke to him, she sang to him:

All was soon done, and o’er:

She half pulling, he half sinking,

And he was seen nevermore.

Goethen tuotantoon kuului parikymppisestä kuolemaansa asti runoja, lauluja, balladeja, romaaneja, näytelmiä, antiikin tutkielmia, mietelmiä ja muuta kirjallista aineistoa. Goethen yksilön tunteiden herkkää kuvaamista ja luonnon väkeviä teemoja on ylistetty nimenomaan hänen runoissaan. Ne sopisivat nykyajankin rakkauslaulojen sanoituksiksi:

Must lie within her magic spell

And live where she may go.

How great the change, I tell!

Love! Love! Let me go!