Charles Baudelaire: Pahan kukkia

vko26

Keskusteluun osallistuivat kaikki

Raportin kirjoittaja: Annika

Charles Baudelaire: Pahan kukkia-loppuraportti

Charles Baudelaire syntyi 1821 Pariisissa. Baudelairea kiinnosti boheemi taiteilijaelämä ja tajuntaa laajentavat aineet kuten oopiumi. Hän halusi kirjoittaa runoja, mutta kirjautui oikeustieteen opiskelijaksi. Vapaa taiteilijaelämä keskeytti opinnot.

Louis Napoleonin Pariisin modernisointi vanhoja rakennuksia kaatamalla jätti syvät jäljet runoilijaan, jonka on runoissaan nähty haikailevan vanhan Pariisin perään. 1852 hän julkaisi tutkielman Edgar Allan Poesta ja ranskannoksia Poen novelleista. Hän inspiroitui myös Edouard Manetin maalauksista ja Charles Robert Maturinin kauhuromanttisesta romaanista Melmoth the Wandererista.

Pahan kukkia (Fleurs du mal) ilmestyi 1857 ja poiki haasteen oikeuteen yleisten hyvien tapojen ja moraalin halventamisesta. Kuusi runoa määrättiin poistettavaksi kokoelmasta, ja ne julkaistiin Ranskassa uudestaan vasta 1949. Baudelaire kuoli pian toispuoleisen halvaantumisen jälkeen Pariisissa 1867.

Baudelaire myönsi olevansa keikari eli dandy. Hän rakasti matkustamista ja peitti pettymystään politiikkaan ja todelliseen elämään eroottisilla suhteilla, viinillä ja huumeilla. Ikävän maailman, tuhon, kuoleman ja sairauden maailman vastakohtana hänellä oli ideaalin maailma. Ideaali on todellisuutta suurempaa Kauneutta, mutta ei perinteisellä puhtaalla tavalla. Baudelaire näki kaunista sielläkin, missä toiset peittivät silmänsä. Baudelairen ideaalissa rakkaus oli mahdollinen ja synti sallittu.

Pahan kukista kuvastuu kauhu kuolemaa ja sairautta kohtaan, mutta myös kaipuu kauniiseen, kivuttomaan maailmaan.

Vastaavuuksia-runossa on tulkittavissa Baudelairen platonistinen näkemys siitä, että aineellisille asioille on henkinen vastaavuutensa. Runoja lukiessa tuntuu siltä, että tuo ideoiden maailma on Baudelairelle todellisempi, niin kuin Platonille.

Dekadenssi (naturalismia ja sovinnaista moraalia vastustava, boheemia ja taiteellista elämäntyyliä edustava suuntaus) tyylisuuntana liittyy hyvin kiinteästi symbolismiin, joten Baudelaire on asemansa symbolismin oppi-isänä ansainnut. Runoissa yhdistellään mystiikkaa ja arkipäiväisiä asioita, ja tavanomaisilla esineillä on usein joku korkeampi merkitys. Teoksessa tulee esiin myös sielun ja luonnon yhteys.

”Luonto on temppeli, jossa / elävät pylväät / sanoja tapailevat. / Metsissä ihmistä / tarkkailevat symbolien tutut kasvot. /---/ Ne ovat lauluja hengen ja aistien ravistuksista.”

Pahan kukkia-teemoiksi voi lukea maanpaon, rappion, synnit sekä kuoleman ja mielen pimeän puolen viehätyksen. Aikaisempi runous ylisti kauneutta puhtaana ja luontomaisena. Baudelaire ylisti sitä modernismia ennustavasta näkökulmasta: hän rikkoo veistoksellisia rajoja ja tuo pimeyden kauneuden ytimeen.

Baudelaire ymmärtää rujoa ja raajarikkoa, muttei puuterin alla piileskelevää sosiaalista moraalia. Femmes damńees, Tuomittuja Naisia-runossa maalataan kuva tuomituista, kärsivistä naisista jotka kävelevät hitaasti pimeässä, huutavat apua tai makaavat hiekalla kuin ajatuksiin vaipunut karja:

O virgins, O demons, O monsters, O martyrs,
Great spirits, contemptuous of reality,
Seekers of the infinite, pious and satyric,
Sometimes full of cries, sometimes full of tears,

You whom my spirit has followed into your hell,
Poor sisters, I love you as much as I pity you,
For your gloomy sorrows, your unsatisfied thirsts,
And the urns of love with which your great hearts are filled!

Vertasimme Pahan kukkia Petrarcan Sonetteja Lauralle-runoihin: kummatkin on kirjoitettu runoilijoiden rakastamille naisille. Se, että sekä Baudelaire ja Petrarca rinnastavat naiset luontoon, tukee dikotomista ajatusmallia, jossa mies nähdään järjen, älyn ja yhteiskunnan edustajana, nainen luonnon ja tunteiden. Naisten representointi narttuina ja toisaalta kainoina rakkauden kohteina nähtiin viittaavan lähinnä siihen, että nainen määritellään biologiansa kautta ja esitetään miehen halun kohteena- joko siveänä tai huorana. Toisaalta Baudelaire koettiin hieman ristiriitaiseksi runoilijaksi, joka esitti myötätuntoa yhteiskunnan vähäosaisia kohtaan ja käsitteli kiistanalaisia asioita runoissaan.

Yhtäläisyyksiä löysimme myös Albatrossi-runosta ja Petrarcan runossa, jossa Petrarcallahan puhujina ovat Lauran kotiseudulta pyydystetyt linnut, jotka runoilija lähettää lahjaksi ystävälleen. Runossa lintujen surkeus rinnastetaan ne matkaan laittavan runoilijan surkeuteen. Baudelairen Albatrossi on voimakkaan symbolinen runo: siinä Baudelaire vertaa runoilijaa laivan kannella kompuroivaan albatrossiin, jonka kauneutta maanpäälliset ilkkujat eivät ymmärrä. Baudelairellakin lintu ja runoilija rinnastuvat, mutta Baudelairella lintu tehdään tyystin lentokyvyttömäksi: ikään kuin Baudelairen runon suurempi vapaudentuntu vaatisi myös kaameamman kohtalon.

Vertasimme hieman Antti Nylenin ja Yrjö Kaijärven suomennoksia:

" Nyt myrkkyäs kaada, että se voimaa toisi!/ Nyt tahtomme on - tuli polttaa jo aivoja niin -/ syvään sukeltaa, sama, Helvetti, Taivasko oisi/ nyt etsimään uutta, Tuntemattoman syvyyksiin!"

- Yrjö Kaijärvi

"Vala myrkkysi meihin. Tarvitsemme vahvistusta.

Tuli polttaa aivojamme! Haluamme
sukeltaa pohjaan asti,
Taivaaseen, Helvettiin,
samantekevää! - syvälle
Tuntemattomiin etsimään uutta!"
   -Antti Nylen

Nylen otti vapauksia mitallisuudesta ja loppusoinnuista, ja pääsee ehkä nykylukijaa lähemmäs. Hän sanookin tulkitsevansa runoa, ei suomentavansa.

Johann Wolfgang von Goethe: Runotarten lemmikki

vko 28

Keskusteluun osallistuivat kaikki

Raportin tekijä: Annika

Runotarten lemmikki: loppuraportti

Saksalaisen romantiikan suuri vaikuttaja Goethe syntyi 1749 Frankfurt am Mainissa. Goethe lähti opiskelemaan lakitiedettä, mutta keskittyi mieluummin kirjallisuuteen.

 Goethe oli Weimarin valtion pääministeri ja muun muassa rahaministeri. Goethe käsikirjoitti, ohjasi ja jopa näytteli Weimariin perustetussa teatterissa, ja historian henkilöiden keskinäisistä suhteista Goethen ja Friedrich Schillerin yhteistyö on kuuluisin.

Goethe edustaa Saksan 1767–1785 vallinnutta Sturm und Drang-kautta, jossa yksilön kokemukset ja tunteet ovat keskiössä. Taikun aikajanan mukaan ajan romantikolle oli tyypillistä ajatella, että vain subjektiivisella  kokemuksella ja äärimmäisellä omakohtaisuudella oli merkitystä.

Goethe oli itse vaeltaja ja täten Wanderer- runo asettuukin keskeiseksi kuvaksi Goethen runoudesta. Teivas Oksalan mukaan Wanderers Sturmlied-runo puolestaan edustaa parhaiten Strum und Drang-periodin runoutta. 

Parhaiten taitava kielenkäyttö, toisto ja mitallisuus saavat muotonsa Villiruusu-runossa, jonka ensimmäinen säe toi mieleen lastenrunon:

Sah ein Knab' ein Röslein stehn,
Röslein auf der Heiden,
war so jung und morgenschön,
lief er schnell, es nah zu sehn,
sah's mit vielen Freuden.
Röslein, Röslein, Röslein rot,
Röslein auf der Heiden. 

Toisaalta Vaeltajan myrskylaulussa ja Nerollista menoa-runossa nähtiin nerokulttitematiikkaa, jonka Oksala kertookin kuvaavan itseironisesti Sturm und Drang- kauden nerokulttia.

Goethessa eli voimakas Rousseaun henki. Heidän käsityksensä rakkaudesta kuitenkin poikkesivat toisistaan. Wertherille rakkaus ei ole pelkästään fyysistä tai pelkästään hengen tuotetta. Rakkaus on yhtä varma ja läsnäoleva kuin luonto, joka sille rajat asettaa. Romanttisessa taiteessa ei ole ihmisen asettamia sääntöjä, klassismin mukaan. Goethe haki paljon teemoja juuri antiikista ja sen teemoista:

Ympärilläni liidelkää, muusat
ja khariitit!
Se on vesi, se on maa
ja veden ja maan poika,
jonka yli vaellan
kuin jumala. 

 Keijukaisten kuningas-runossaan Goethe paljastaa draamantaitajan kykynsä ja rakentaa jännitteen isän, pojan ja kuolemaan houkuttelevan Keijujen kuninkaan välille.

Rakkaus ja sen aiheuttama kärsimys on isossa osassa runojen henkilöiden henkistä elämää. Luonto ja sen kaikkivaltaisuus asettaa kehykset yksilöä ravistelevalle tunnemyrskylle, ja luontoon kaikki myöskin palautetaan.

Belindalle-runossa Goethe yhdistää luonnon ja rakkauden toisiinsa:

Where you are, Angel, is Love, and Virtue,

Nature is where you are.

Kokoelman runoista välittyi kuva, jossa Goethe haluaa sekä paeta maailmaa että yhtyä siihen taiteensa kautta. Goethen koettiin sisällyttävän hienosti yhteen sielulliseen tapahtumaan tai hetkeen kuvan koko elämästä.
Kalastaja-runossa oli nähtävissä luonto/kulttuuri-vastakohtapari, jossa meri ja siinä asuva merenneito edustavat luontoa ja kalastaja luonnosta vieraantunutta kulttuuria. Merenneito edustaa feminiinille luonteenomaista villiä luontoa ja kalastaja maskuliinista, hallittua kulttuuria. Goethe käyttää toistoa ensimmäisen ja viimeisen säkeen alussa taitavasti ja rakentaa runoon näin pienen tarinan. Runo on myös hyvin aistikas: vesi sihisee, kastelee ja lopulta nielaisee miehen. Lopussa merenneito eli luonto vetää miehen eli kulttuurin meren syvyyksiin ja jäljelle jää hiljaisuus, luonnon rikkumaton rauha.

The water hissed, the water rose

Wetting his naked feet:

His heart so full of yearning, oh,

As if him his Love did greet.

She spoke to him, she sang to him:

All was soon done, and o’er:

She half pulling, he half sinking,

And he was seen nevermore.

Runo tulkittiin myös kaupunkikulttuuri/luonto-vastakohdaksi.

Luimme runoteoksen suomen, englannin ja saksan kielellä. Oksalan sukupuolittunut suomennos herätti hämmennystä: "Mielestäni ne pitäisi kääntää aivan tarkasti: "poika,/ joka ohdakkeita katkoo", koska juuri pojat käyttäyvät tällä tavoin."

Leinon suomennos varsinkin runosta Nerollista menoa sai kehua oivaltavasta suomen kielen käytöstään, joka toi liensitkö-sanavalinnan myötä mieleen rientämisen ja sitä kautta ajan ulottuvuuden runoon. Myös Mannisen suomennosvalinnat koettiin hyvin sopiviksi.

Goethe ei yltänyt lukupiiriläisten suosikeiksi, ehkä nykykorvaan liian juhlavan ja yliromanttisen kielen vuoksi.