"Kaikki mitä maailma halaa, lyhyt uni vain on"
Francesco Petrarca (20. 7.1304 – 19. 7.1374) oli Italian varhaisrenessanssin lyyrikko-runoilija, jolla oli arvostettu vapaan kirjailijan ja tutkijan asema, häntä pidettiin uuden ihmistyypin, letteraton, edustajana. Toimeentulonsa tuvatakseen entinen lakitieteen opiskelija liittyi myös hengelliseen säätyyn, mutta hänestä ei kuitenkaan tullut pappia eikä munkkia. Petrarcaa on kiitetty renessanssin
keskeisen liikkeen, humanismin, innoittamisesta. Hän uskoi antiikin
historian ja kirjallisuuden opiskelun tuottamaan suoraan moraaliseen ja
käytännölliseen arvoon eli inhimillisen ajattelun ja toiminnan
tutkimiseen.Vuonna 1341 Petrarca kruunattiin poeta laureatukseksi Roomassa. Hän oli ensimmäinen henkilö antiikin ajan jälkeen joka sai
tämän tittelin. Petrarca matkusteli laajalti Euroopassa ja palveli
lähettiläänä. Hän oli tuottelias kirjeiden kirjoittaja, ja hänen
ystäviinsä lukeutuivat muiden muassa Giovanni Boccaccio ja Francesco Dionigi.
Hän oli ensimmäisiä, joka herätteli uutta kiinnostusta antiikin Rooman
ja Kreikan teksteihin. Matkoillaan hän keräsi murenevia latinankielisiä
käsikirjoituksia. Muiden saavutustensa ohella hän toimitti
latinankielisen Homeroksen käännöksen, ja löysi henkilökohtaisesti kokoelman Ciceron kirjeitä, joita ei oltu aiemmin tunnettu.
Vaikka kirkollinen asema ei mahdollistanut avioliittoa, Petrarca kertoo kirjeissään jälkipolville ettei valitettavasti ollut nuorena täysin immuuni maallisille nautinnoille. Petrarcalla olikin kaksi tytärtä tuntemattomiksi jääneille naisille.Vuonna 1367 Petrarca asettui Padovaan jättäen lihalliset ilot, ja vietti lopun elämäänsä omistautuneena uskonnolliselle mietiskelylle. Hän kuoli Arquàssa Euganean kukkuloilla 19. heinäkuuta 1374.
Petrarcan teoksessa Sonetteja Lauralle on kyse Patriarcan mukaan hänen ainoasta todellisesta (mutta ehdottoman säädyllisestä) rakkaudestaan. Laura on Petrarcan ylistämä henkilö, jumalolentomainen ihailun kohde. Laura on runoilijan itsesnsä mukaan kuitenkin myös todellinen henkilö, jonka
hän kohtasi Avigninissa 1327, St. Claran kirkossa. Kohtaamisesta
alkoi Petrarcan elinikäinen, palava rakkaus Lauraa kohtaan. Petrarcan
rakkaus oli niin syvää, että Lauran kuoleman jälkeen hänestä tuli
kirjoituskyvytön. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Lauran kuolemaa
seuraavat useat mustat sivut. Ajan myötä Petrarca sai kirjoituskykynsä
takaisin. Siispä soneteissa on kaksi vaihetta, alkuosa kertoo elämästä, Laura in vita ja loppuosa Lauran kuoleman jälkeisesta kirjailijan uudelleensyntymisestä, Laura in morte.
Ennen kuolemaansa Laura on Petrarcalle maallisen rakkauden kohde, mutta
kuolemansa jälkeen Laura kohoaa henkilökohtaiseksi pyhimykseksi
Petrarcalle. Laura on jumalallisena olentona mukana Petrarcan elämän eri
vaiheissa esimerkiksi hädässä lohduttavana hahmona tai toruvana
henkilönä Petrarcan toimiessa väärin itseään kohtaan. Petrarca hioi ja täydellisti Lauralle osoitetuissa runoissaan siihen asti tuntemattoman sonettimuodon, ja petrarcalainen sonetti kantaa edelleen hänen nimeään
Petrarca jatkaa trubaduurien aloittamaa donnan palvonnan traditiota,
mutta tekee siitä renessanssimaisen. Lemmen kamppailu käydään
Petrarcalla sisäisen hillinnän tasolla, eikä ulkoisia
kieltoja vastaan. Vaikka trubaduurien rakkaus oli ruumiillisempaa , se jäi kohteeseensa
nähden abstraktiksi. Trubaduurin donnalla ei ollut persoonallista
nimeä. Naisten nimet olivat usein kaavasta valittuja konventiota,
salanimiä, jotka eivät viitanneet kehenkään.
Mutta Petrarca ylisti donnaansa toisin; Lauran nimi kuului vain
hänelle ja kutsui vain häntä.
Lyriikan traditiossa tällaista virittäjää sanotaan
kreikkalaisittain muusaksi tai kristillisesti neitsyt
Mariaksi. Laurassa on piirteitä kummastakin traditiosta,
ja hänen läheisin esikuvansa on Danten rakkauden kohde
Beatrice. Kirjoittaminen edellytti
Petrarcalla (kuten myös Dantella) eräänlaista 'henkistä vaimoa', kontakti
hengelliseen välittyi Lauran kautta. Platonis-kristillisellä
tavalla se, mikä on ikuista voidaan luoda vain neitseellisen
syntymän myötä.
-Noora-
Sonetteja Lauralle oli ajoittain minusta tunnelmaltaan todella melankolinen, rakkaus nähtiin vain kärsimyksen aloittajana, Amor armottomana ja toivo onnesta tuntui olevan aikalailla hakusessa. Rakkaus Lauraan saa soneteissa monia eri muotoja kun Laura yhdistetään laakeripuuhun, puun oksiin, aurinkoon sekä ainakin tuuleen. Laurahan on kirjoitettu monissa soneteissa L'aura, joka merkitseekin tuulenhenkeä. Mulle jäi mieleen myös ne sonetit, joissa puhuttiin hiuksista ja käytettiin niitä Lauran symbolina.
VastaaPoistaOli myös mielenkiintoista, kuinka naishahmoa kutsuttiin vaihdellen donnaksi tai madonnaksi- madonnahan on italiaksi Neitsyt Maria- tämä korostaakin Lauran puhtoisuutta ja siveellisyyttä sekä kertojan suhtautumista rakastamaansa naiseen josta Noora jo kertoilikin.
Soneteissa oli myös paljon muita viittauksia raamattuun, jumaliin (Apollo yms), suoria kirjemuotoja runoilijan ystäville/tutuille/aikalaisille sekä viittauksia maallisiin paikkoihin (kaupungit yms) .
Tykkäsin ehkä enemmän niistä soneteista, jotka oli kirjoitettu ennen Lauran kuolemaa, vaikka Lauran kuoleman jälkeiset runot olivatkin ehkä yhtenäisempiä ja teemallisesti selkeämpiä (onhan runoilijan tunteet niissä ehkä vähän yhtenäisempiäkin).
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaItse kiinnitin lukiessani huomiota erityisesti teoksessa esiintyvän "hienon rakkauden" (termiä käyttää johdannon lukemaani Elina Vaaran suomennokseen kirjoittanut Tyyni Tuulio) kuvaukseen.
PoistaOlennaista lienee, että hienon rakkauden kohde, donna, pysyy kristillisen tradiotion ihanteen mukaisesti siveänä ja torjuvana (mielenkiintoinen huomio muuten Eveltä tuo donna/madonna!). Taikun kirjallisuuden aikajanalla todetaan, että Lauran hahmossa on myös ristiriitaisia piirteitä: Laura on yhtäältä henkinen, toisaalta ruumiillinen ilmestys - ja tähän myös Nooran aloituksen Lauran hahmon kaksinaisuus (jumalolentomaisuus / konkreettisuus tai historiallisuus) viittaa.
Hienon rakkauden kuvauksia löytyy erityisesti teoksen ensimmäisestä osasta:
"kun Amor ilmi antoi sydämeni,/ hiuskullan yli käsi hunnun heitti/ ja hellä silmä katseensa pois veti."
"nyt painuu katse, pois nyt taipuu päänne,/ on nopsempi kuin muilla paon käänne"
"hän kauniimpi on, tuntee puhtoisemmin/ kuin toiset, heitä totuudellisemmin;/ hänestä Luoja ehkä tahtoo luoda/ taivaalle tähden, itse aurinkoisen"
ja ehkä hätkähdyttävimmin runo, jossa Laura rinnastetaan suurmiehiin: kun nämä miehet (Caesar ja Daavid) ikään kuin nöyrtyvät itkemään, Laura ei:
"Vaan koskaan kalvenna ei sääli Teitä,/ valmiiden kilpein taakse aina jäitte:/ päin Amor nuolen ampuu turhaan ihan.// Mun kuolevan jo tuhat kertaa näitte,/ vaan vielä luovuttaneet kyyneleitä/ ei silmät kauniit, harmin vain ja vihan."
Mietin, että tuoko tuo dikotomisuus, vahva hengen ja ruumiin jako, teoksen tulkintaan lankeemuksen läsnäolon ja näin ikään kuin hienon rakkauden vastakohdan? Vaikka Laura täyttääkin hienon rakkauden vaatimukset viimeiseen hengenvetoonsa saakka, on hän kuitenkin eläessään myös ruumillinen olento, minkä täytyy väistämättä vähintäänkin implikaationomaisesti merkitä sitä, että Laurakin on seksuaalinen olento. Kuinka te kanssalukupiiriläiset koitte tuon muusa/Neitsyt Marian? :)
- Laura
Hei ja pahoitteluni, että liityn näin myöhään keskusteluun. Opiskelu kirjoittamistyön ohella ei ehkä ole paras ratkaisu...:) 1300-luvun sonetit ei ehkä ole se hedelmällisin analysoitava, mutta mielenkiintoisia pointteja on noussut esille. Minäkin kiinnitin huomiota donna/madonna-dikotomiaan, varsinkin, kun runoilija itse korosti rakkautta puhtaana ja siveänä.
VastaaPoistaPidin taas enemmän Lauran kuoleman jälkeisistä soneteista. Tuntuu että Petrarcan on niissä helpompi kirjoittaa, helpompi olla. Laura on muuttunut madonnaksi, ja donnaa muistellaan kauniina kuvana.
"...ei sammuttanut silmiäsi Mana, vaan loi ne ylimaisen ihaniksi."
"Tuo lohtu vain on tuskiin tulvehtinut: kun palaat, tuttu hulmu on hiuspaulain ja käynti, ääni, kasvot: tunnen sinut."
"Sonetti on nelisäkeistöinen runomuoto, joka sisältää 14 säettä. Klassisessa ns. petrarcalaisessa sonetissa on ensin kaksi nelisäkeistä säkeistöä (oktaavi)ja sitten kaksi kolmisäkeistä säkeistöä (sekstetti). Sisällöllisesti sekstetissä tapahtuu ns. volta eli näkökulman muutos oktaavissa esiteltyyn tilanteeseen." Näin kertoo Wikipedia soneteista, ja toden totta: jokainen sonetti noudattaa kaavaa. En olisi kiinnittänyt rakenteeseen muuten huomiota, sillä ajattelin, että näkökulma avautuu aina vasta runon lopussa. Luin puolesta välistä eteenpäin ensimmäiseksi aina runon lopun eli seksetit: niissä tuntui olevan runon sanoma.
Lopun sonetit ovat melkoisen ahdistuneita ja kuolemaa janoavia. Petrarcaa kiiteltiin humanismin edistäjänä, ja runoissaan hän pohtii sisäisiä ristiriitoja ja haluja itsensä kanssa. Vaikka hän huolehti rakkauden siveellisyydestä, humanismi ja antiikin älyllinen anti ei ollut ristiriidassa hartaan uskonnon kanssa. Petrarcan mielestä Lauran torjunta ohjasi hänet oikealle rakkauden polulle, kohti korkeampaa ja puhtaampaa (uusplatonismin mukaan). (Niemi-Pynttäri Salaisuuteni-esittelyssä.)
Annika