Loppuraportti: Majakovski

Vladimir Majakovski: Pilvi housuissa

• Viikko 32
• Keskusteluun osallistuivat kaikki
• Raportin kirjoittaja: Laura Väänänen

Vladimir Majakovskin (1893 - 1930) ”Pilvi housuissa” -runon nimen tarkoituksen kuvataan Kansojen kirjallisuus: Vuosisadan vaihde 1890 – 1920 (Kk) -teoksessa olevan keveyden ja hellyyden tunteiden ilmaiseminen. Se on muiden Majakovskin varhaiskauden runojen tapaan ennen kaikkea runo rakkaudesta: runoilijan rakkaudesta tyttöön, joka valitsee yhteiskunnalliselta asemaltaan vakaamman miehen. Runoilijan on näin ollen kiellettävä porvarillinen yhteiskunta, sen suhtautuminen rakkauteen, ihmisiin, taiteeseen ja uskontoon. Epilogissa runoilija lähtee tapaamaan Jumalaa ja vetämään tämän vastuuseen. ”Pilvi housuissa” kuvataan Kk:ssa tuoreena ja uhmakkaana. Se on täynnä räjähtävää lyyristä energiaa. Perinteinen säemuoto on hylätty ja korvattu vaihtelevanpituisilla riveillä, jotka perustuvat puhutun kielen lauseisiin ja tapaan korostaa sanoja. Loppusoinnut ovat vapaita ja epäsovinnaisia, kuvakieli haastavan epäesteettistä ja sykäyksittäin uutta eloa antavat uudet sanat. ”Pilvi housuissa” on tarkoitettu ennen kaikkea lausuttavaksi ja aikanaan se edustikin uutta oratorista tyyliä, jonka tarkoitus oli herättää, provosoida ja vasaroida kuulijan hermoja ja aisteja.

Suomentaja Arvo Turtiainen toteaa satiirin olevan ominaista eritoten Majakovskin myöhemmälle tuotannolle. Lukupiirimme kuitenkin aisti myös varhaisvaiheen ”Pilvi housuissa” -runosta satiiria, joka ensinäkin punoutuu läpi runon sen loppusointuihin. Esimerkiksi:

Mutta kaikki tapahtuukin seuraavasti -

laulunhalun piristeeksi kävellään,

kunnes alkaa liikavarpaistua järki,

kunnes sydänliejukossa mulahtaa

mielikuvituksen tyhmä särki.

Tai:

- Kuulkaapa nyt, Herra Jumala!

Eikö tule ikäväksi

päivittäinen pilvivelli,

Silmiänne virkistäisi suunnata ne muuhun.

Otetaanpa – ymmärrätte -

järjestetään tiedon karuselli

hyvän sekä pahan tiedon puuhun.

Riimiparit järki – särki tai pilvivelli – karuselli tuntuvat pursuavan naurua, ensimmäinen itseironisuudellaan ja jälkimmäinen arkistetun pyhän (”päivittäinen pilvivelli”) ja arkisen korottamisen (”tiedon karuselli/ hyvän sekä pahan tiedon puuhun”) rinnastamisella. Toiseksi satiirisuus välittyy merkityksessä. Runon puhuja esimerkiksi korottaa itsensä aika-ajoin lähes jumalasemaan, josta hän sitten rysäyttää itsensä alas:

Minua ylistäkää!

En ole suurten kaltainen.

Mitä tehty joskus

sanon ”nihil”.

Mitään

koskaan lue en.

Kirjat?

En puutu niihin!

Ei koskaan lukeminen tai kirjoihin puuttuminen voidaan lukea esimerkkeinä vähintäänkin runon puhujan itseironisuudesta, mutta myös runon satiirisista vireistä: Miten puhuja, joka on runoilija, voisi mitenkään olla täysin kirjallisuuden ulkopuolella? Toisaalta: Jos runo kerran on ensisijaisesti laadittu suullisesti esitettäväksi, kohta voitaisiin käsittää myös kannanottona kirjoitettua kirjallisuutta vastaan. Ironiaa ja taiteilijoiden (etenkin kirjailijoiden) satirisointia vai hyvin tunteikas ja vakavamielinen kannanotto – tai hieman molempia, me piiriläiset pohdimme.

Satiirisuuden ohella lukupiirimme tarkasteli runoa myös ideologisesta näkökulmasta Anthony Easthopen antamassa merkityksessä, jossa runous diskurssina on, historiansa ja suhteellisen autonomisen perinteen tuotteena, osaltaan ideologisesti määräytynyttä. Näkyvimmin tähän tarkastelukulmaan houkuttivat lukuisat (aikalais)viittaukset, mutta myös Easthopen ideologisen ja subjektin teoretisointi. Easthopen mukaan modernismin aikakaudella subjektin asema horjahti. Runo nähtiin tuotteena ja sen subjektista tuli rakennettu ja suhteellinen, kun vastaavasti diskurssin porvarilliset muodot tarjosivat subjektille absoluuttisen aseman. Onko ”Pilvi housuissa” -runon subjekti koherentti ja näin porvarillisen diskurssin tuote, vai voidaanko se ymmärtää modernin suhteellisena? Että Majakovskin marxilaisten tendenssien sävyttämä puhuja kieltää porvarillisuuden, mutta runoa voidaan subjektiaseman perusteella tarkastella porvarillisen diskurssin tuotteena? Näitä piirissämme pohdittiin. Huomautettiin, että runon puhuja toki liittää itseensä erilaisia rooleja: ”olen - - - apostoli kolmastoista” tai ”minä olen enkeli, olin se”, mutta tietyn jatkuvuuden voitaisiin kuitenkin nähdä määrittävän subjektia. Toisaalta subjekti tulkittiin rikkoutuvaksi ja alati asemaansa hakevaksi ja näin ollen epäkoherentiksi. Lopulta runon subjektin pohdittiin aikansa lapsena olevan kyllä porvarillisen diskurssin tuote, mutta myös moderni: Koska runo kestää aikaa paremmin kuin hyvin, puhuja puhuu äänellä, joka on noussut aikaansa ja porvarillista taidekäsitystä vastaan. Hänen äänestään voidaan kuulla modernismin ja futurismin, epäsovinnaisen ja taistelun kaiut.

Runon ilmaisusta löydettiin futurismille ominaisia piirteitä. Sen esteettinen maailma nostettiin esimerkiksi futurismista parhaimmillaan. Ilmaisua kuvailtiin paikoin ällöttäväksi ja epäsovinnaiseksi, salonkikelpoiseen kauneuteen tottuneelle rumalla tavalla aistikkaaksi. Värikkäästä ilmaisusta huolimatta olimme yhtä mieltä tulkintakaanonin kanssa siitä, ettei ”Pilvi housuissa” -runossa sana ole suurempi merkitystä eikä painopiste ole seikkailussa merkityksen tuolle puolen, jollaisia kokeiluja kyllä tehtiin Moskovan kubo-futuristien piirissä, johon Majakovskikin kuului. Suomentaja, runoilija Tuomas Anhavan mukaan Majakovskin futurismi keskittyi pikemminkin kumouksellisuuteen ja yleismaailmallisuuteen, ja tämän futurismia määrittivät uuden luominen, ammattimiehen ja työläisen asiallisuus sekä marxilainen yhteiskunnallisuus.

Esteettisen nähtiin runossa limittäytyvän moraaliin: runon subjektin Kauneuden ja Totuuden yhteiskunnan luomiin normeihin ja niitä vastaan taisteluun. Yhteiskunnallinen viitekehys nostettiin tulkinnan kannalta tärkeäksi. Puoluepolitiikkaa Majakovskin ei katsottu ”Pilvi housuissa” -runossa tekevän, vaan hänen kantaaottavuutensa koettiin ennemminkin henkilökohtaisena. Runossa kuultiin sekä historiallinen että omakohtainen ääni:

Kaikkeus nukkuu,

nojaten käpäläänsä,

tähti-syöpäläiset valtavalla korvallaan.

Maailmankaikkeus kuin koira, korvalla oleskelevat tähti-syöpäläiset kuin vaikkapa passiiviset, kaavoihinsa ja oloihinsa jumahtaneet taiteilijat (puhujakin?). Anhavan mukaan Majakovskin uudelleenluomista arvosteltiin, kuten taiteen uudistajia on kaikkina aikoina arvosteltu: ei riitä. Majakovskin oivaltava, tuoreelta tuntuva ilmaisu ja pureva, hienovarainen satiiri nostivat hänen teoksensa kuitenkin yhdeksi meidän lukupiirissämme pidetyimmistä klassikoista.

(Lähteet: Majakovski, Vladimir: Pilvi housuissa ja muita runoja [Helsinki, Tammi, 1959] sekä Eastohope, Anthony: Poetry as Discourse ja Kansojen kirjallisuus: Vuosisadan vaihde 1890 – 1920)